maanantai 9. syyskuuta 2013
Julkaise hylätty rakennus
Hei! Jos olet löytänyt uuden hylätyn rakennuksen valitulta alueelta, olisi kivaa jos lähettäisit meille sähköpostia sen sijainnista. Kuvakin olisi hyvä! Kun olet lähettänyt minulle sähköpostissa hylätyn rakennuksen sijainnin ja vähän tietoa. Kuva on vapaaehtoinen. Saatan käydä tarkistamassa onko paikka oikeasti siellä. Sijainti julkaistaan enintään kahden viikon kuluttua.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Keravan 6 punaista taloa
Keravalla Klondykkeen lähellä yhden hiekkatien varrella on 6 punaista hylättyä puutaloa. Osa puutaloista on ihan täynnä turhaa krääsää, mutta yhdestä talosta löysin 70 euron arvoisen kullanvärisen viuhkan. Viuhka oli kyltissä jossa on enkelin kuva (yläkerrassa isossa talossa). Yksi taloista on romahtanut kokonaan. Jos menet yläkertoihin niin kannattaa katsoa mihin astut, sillä laattia saattaa olla todella heikko! Alueella on todella paljon krääsää maassa.
Savion juna-aseman vieressä on kokonainen autio kylä, jossa on myös yksi aika iso kartano. Talot eivät ole sisältä kovin kiinnostavia mielestäni, mutta voihan ne sinusta olla. Talojen sisällä ei ole kun vain jotain roskia. Kannattaa otta taskulamppu mukaan, jos kellareita tutkit. Olen nähnyt joissain blogeissa tietoa että jonkun talon kellarissa kuulemma asuu joku kulkuri. Yhdessä kellarissa on sänky joten omalla vastuulla taloihin menet!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)